![]()

Suomen ensimmäinen Nokia Trends Lab –tapahtuma järjestettiin tapahtumakeskus Voimalassa, Helsingissä 19. maaliskuuta 2008.
Tammikuussa julkistetuista ensimmäisistä Nokia Trends Lab -tehtävistä alkunsa saaneen tapahtuman kohokohtana oli Revolution Roulette -albuminsa julkistamista juhlistaneen Poets of the Fallin keikka, jota oli saapunut seuraamaan runsaslukuinen yleisö ympäri Suomea.
Yhteensä viiteen erilaiseen Nokia Trends Lab -tehtävään osallistui kolmisen tuhatta kilpailijaa ja kilpailuissa äänestänyttä henkilöä. Luovuutta ja kekseliäisyyttä vaatineissa kilpailuissa osallistujien tehtävänä oli lähettää videoita ja kuvia Nokia Trends Lab -sivustolle, jossa tapahtuman lippuja arvottiin kaikkien tehtäviin osallistuneiden ja niissä äänestäneiden kesken.
Nokia Trends Labin tehtävien mentoreina toimivat eri alojen huippunimet, kuten musiikkivideo-ohjaaja Stobe Harju, ammattikuvaaja Seppo Samuli sekä television pokeriohjelmista tunnettu radiojuontaja Jussi Heikelä.
Kuvia tapahtumasta
Poets of the Fall -fanivideo
![]()
Yhteensä viiteen erilaiseen Nokia Trends Lab -tehtävään osallistui kolmisen tuhatta kilpailijaa ja kilpailuissa äänestänyttä henkilöä. Tehtävien kuvaukset ja niiden voittajat löytyvät alta.
Musiikkivideo Lab
Musiikkivideoaiheinen tehtävä, jonka osallistujat pääsivät näyttämään taitonsa video-ohjaajina.
| 1. | Dandelion Cat and the Music Box |
|
| 2. | Uncle Sammy The Ultimate Moment |
|
| 3. | Juspen Tuholaiset |
|
| 4. | Mihos How does it make you feel |
Kuvaus Lab
Pelimaailman sijoittuva tehtävä, jossa pääpalkintona oli ennennäkemättömän upea mahdollisuus päästä osallistumaan N-Gage-pelin tuotantoon.
| 1. | SummerMaple Blue Rhapsody |
|
| 2. | Andy Passing |
|
| 3. | Snowman Lumimobiili |
Peli Lab
Kuvaustehtävä, jonka voittajat pääsivät osoittamaan taitonsa vaativissa kuvaustehtävissä Nokia N82 -multimediatietokoneiden avulla.
| 1. | Trolli Trolli |




